Tässä artikkelissa haastattelussa on Tonava Group Oy, joka on yksi kumppanuusyrityksistämme.
Millainen tilitoimisto on kyseessä?
Tonava syntyi halusta tarjota asiakkaille parempaa palvelua ja hyville osaajille paras mahdollinen työpaikka. Meiltä löydät kirjanpitäjän, palkanlaskijan, controllerin tai lakimiehen. Olemme joukko sekä kokeneita että nuoria innokkaita osaajia, jotka suhtautuvat työhön intohimoisesti mutta samalla sopivalla rentoudella. Haluamme palvella niin kasvuyhtiöitä, pk-yrityksiä kuin isojakin organisaatioita. Nuoresta iästämme huolimatta, tai ehkä juuri siksi, olemme jo nyt yksi suomen sähköisimmistä toimistoista. Meidän toimistoltamme et esimerkiksi löydä edes printteriä.
Mitkä ovat vahvuutenne tilitoimistona?
Uskomme, että taloushallinnon palveluita voi tuottaa laadukkaammin ja paremmalla asiakaskokemuksella. Kehitämme jatkuvasti taloushallinnon prosessejamme automaation ja robotiikan myötä. Automaatiolla saadaan aikaan entistä laadukkaampaa työn jälkeä, jolloin rutiinityön vähentymisen lisäksi inhimillisten virheiden mahdollisuus vähenee.
Robotiikan avulla pystymme ottamaan askeleita kohti älykästä automaatiota. Hyödynnämme mm. tekoälyä, joka tulee säästämään niin asiakkaidemme kuin kirjanpitäjiemme työhön käytettyä aikaa. Tämä hyöty näkyy asiakkaallemme edullisempina hintoina.
Lisäarvopalvelut ovat myös vahvuutemme. Etenkin kasvuyritysten tarpeet muuttuvat nopeasti. Toiminnan lähtiessä lentoon tarvitaankin pian peruskirjanpidon lisäksi muita palveluita: controllerin apua, edistyneempää raportointia ja järjestelmien selkeyttämistä. Uudelta tilitoimistolta saatetaan kaivata myös apua rahoituskierroksen järjestämiseen tai lainopillista apua. Näihin tarpeisiin löydät meiltä monipuoliset palvelut.
Millaisia asiakkaita teillä on tällä hetkellä?
Tonavalla on jo yli 100 asiakasta ja kasvamme vauhdilla. Asiakkaamme sijaitsevat pääosin Etelä-Suomessa, mutta myös esim. Oulussa, Jyväskylässä ja Tampereella. Sähköisen taloushallinnon ja etäyhteyksien vuoksi sijainnilla ei ole enää nykyään merkitystä. Meillä on kokemusta startup-yrityksistä, säätiöistä, yhdistyksistä sekä osakeyhtiöistä ja toiminimistä. Olemme erityisesti kasvuyhtiön kumppani auttaen kasvun mukanaan tuomissa taitekohdissa, jotka yrittäjä kohtaa monesti ensimmäistä kertaa.
Asiakkaiden kokemukset Tonavasta?
– ”Yhteistyö Tonavan kanssa käynnistyi todella jouhevasti. Tonavan palvelut tukevat hyvin yrityksemme
kasvua, ja palveluita voidaan joustavasti lisätä tarpeen mukaan.”
– ”Tonavalta olemme saaneet paljon konsultaatiota ja apua järjestelmien integrointiin ja olemme olleet
tyytyväisiä sieltä saamaamme proaktiiviseen otteeseen.”
– ”Kun siirryimme käyttämään Netvisoria, on laskujen lähettäminen sekä vastaanottaminen säästänyt
paljon aikaa. Uudistuksen aikana koko talousprosessia automatisoitiin ja järkeistettiin Tonavan
yhteyshenkilön kanssa. Tästä on ollut suuri apu. Olemme tyytyväisiä toimintaan ja Tonavalta saamaamme
palveluun, heillä on oikeasti tahtotila auttaa yrittäjää.”
Mitkä ovat Tonavan tulevaisuuden suunnitelmat?
Haluamme muuttaa asiakkaittemme käsitystä tilitoimistopalveluista kohti modernia laaja-alaista kumppanuutta, joka auttaa niin kasvuun, kannattavuuteen, rahoitukseen kuin lainsäädäntöön liittyvissä
palveluissa.
Haluamme olla asiakkaan paras taloushallinnon kumppani ikinä.
Haluatko kuulla lisää Tonavasta?
Löydät Tonavan yhteystiedot osoitteesta: https://www.tonava.fi/
Tämä artikkeli on toteutettu yhteistyössä Tonava Group Oy:n kanssa.